Näyttely 1.-27.11.

Kasasimme kelpo valokuvanäyttelyn tosi nopealla aikataululla, koska Galleria Westistä (Kaapelitehtaalla) vapautui peruutuspaikka. Avajaiset olivat jo viime viikon torstaina, mutta kuvia pääsee katsomaan melkein marraskuun loppuun asti. Galleria West on auki joka päivä aamuyhdeksästä iltayhdeksään, tervetuloa!

Juliste: Ville Taskinen

Juliste: Ville Taskinen

 

Kuva: Ville Lovikka

Kuva: Ville Lovikka

 

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Tallinn Fotografiska 15.7.

YOK kävi kolmen jäsenen edustuksella tutustumassa Tallinnan Fotografiska-museoon. Onneksemme uuden Fotografiskan aukioloajat ovat ennenkuulumattoman suopeat iltapainotteisen valverytmin omaaville – vierailupäivänämme maanantainakin klo 23.00 asti. Lähtöön liittyvistä aikatauluhaasteista huolimatta ehdimme siis hyvin tutustumaan mittaviin näyttelytiloihin. Edustettuna oli neljä tuotannoltaan hyvin erilaista kuvaajaa. Tällä kertaa Pentti Sammallahden kokonaisuus oli parhaiten YOK-matkalaisten mieleen. Fotografiskan katolta on hienot näkymät Tallinnan esikaupunkialueelle. Hienoa ruokaakin on tarjolla, mutta tällä kertaa emme jääneet maistelemaan.

IMGP4595
kuva & teksti Daniel Rowland
Posted in Uncategorized | Leave a comment

Promootiopotrettikuvaus 24.-25.5.

Kuvassa lauantain promootiokuvaajat ja -avustajat (Daniel, Tytti ja Eetu) sekä filosofian maisteri (Irina)

Kuvassa lauantain promootiokuvaajat ja -avustajat (Daniel, Tytti ja Eetu) sekä filosofian maisteri (Irina)

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Kevään kurssit

Studio- ja filminkehityskurssit maksavat YOK:n jäsenille 5 euroa per kurssi. Kurssimaksun lisäksi myös vuoden 2019 jäsenmaksun (15 euroa) on oltava maksettuna, kun kurssi alkaa. Ilmoittautuminen kursseille tapahtuu lähettämällä sähköpostia osoitteeseen info miukumauku ylioppilaskamerat piste fi

 

Jos haluat keväällä myös mustavalkovedostuskurssille, järjestelmäkamerakurssille tai kuvankäsittely- ja tulostuskurssille, niin ilmaise toiveesi lähettämällä sähköpostia. Myös muita kursseja voidaan järjestää, jos kiinnostuneita on riittävästi.

 

Terveisin,
Irina Sytcheva
Kurssivastaava
YOKspring2019
Posted in Uncategorized | Leave a comment

Kutsu vuosikokoukseen

Tervetuloa Ylioppilaskamerat ry:n sääntömääräiseen vuosikokoukseen perjantaina 22.2.2019 klo 18:00 Ylioppilaskameroiden toimistolla (Hietaniemenkatu 14 A, Helsinki).

Kokouksen esityslista:

Ylioppilaskamerat ry, vuosikokous

Kokousaika: 22.2.2019 klo 18:00

Kokouspaikka: Ylioppilaskamerat ry:n toimisto, Hietaniemenkatu 14 A, Helsinki

1. Kokouksen avaus

2. Kokouksen järjestäytyminen

3. Laillisuus ja päätösvaltaisuus

4. Työjärjestyksen hyväksyminen

5. Ilmoitusasiat

6. Tilinpäätöksen, vuosikertomuksen ja toiminnantarkastajan lausunnon esittely

7. Tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle

8. Toimintasuunnitelma vuodelle 2019

9. Talousarvio vuodelle 2019

10. Jäsenmaksun suuruus vuonna 2019

11. Muut esille tulevat asiat

12. Kokouksen päättäminen

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Hallituksen kokous 1/2019

YOK:n uuden hallituksen järjestäytymiskokous pidetään torstaina 24.1. klo 18:00 alkaen Ravintola Oivassa (Porthaninkatu 5).

Kokouksen esityslista katseltavissa täällä: YOK Esityslista 1/2019

Tervetuloa!

Kuva: Ina Ytter

Kuva: Ina Ytter

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Hallitus 2019

Valitsimme perjantain vaalikokouksessa uuden puheenjohtajan ja hallituksen ensi vuodelle.

Puheenjohtajaksi valittiin Ina Saarinen, jolla on jo yli kymmenen vuoden kokemus YOK:n jäsenenä sekä on/off hallituksen jäsenenä ja toimihenkilönä. Ina visioi nostavansa YOK:n maailmankartalle ja kaikkien huulille :)

Hallituksen jäseninä jatkavat Irina Sytcheva, Eetu Lampsijärvi ja Ilkka Lehtovuori. Ilmo Cantell ja Hugo Paakkanen tippuivat hallituksesta pois. Hallituksen uusia kasvoja ovat Tytti Tuoriniemi, Daniel Rowland ja Ville Taskinen.

Onnea kaikille uusille ja kiitos Hugolle sekä Ilmolle kuluneesta vuodesta!

Ina Saarinen istuu studio/toimistolla 2013, kun HYTKY ja Helmut käyttivät toimistotilojamme.

Ina Saarinen istuu studio/toimistolla 2013, kun HYTKY ja Helmut käyttivät toimistotilojamme.

Kuva & teksti: Irina

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Kutsu vaalikokoukseen 7.12.

Kutsu Ylioppilaskamerat ry:n sääntömääräiseen vaalikokoukseen, joka pidetään 7.12.2018 klo 20 Ylioppilaskameroiden studiolla osoitteessa Hietaniemenkatu 14 A, Helsinki.

Kokouksessa käsitellään seuraavat sääntömääräiset asiat:

*kokouksen avaus
*valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
*todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
*hyväksytään kokouksen esityslista
*valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet seuraavalle kalenterivuodelle
*valitaan yhdistyksen virkailijat ja muut toimihenkilöt seuraavalle kalenterivuodelle
*valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varatoiminnantarkastajat seuraavalle toimintakaudelle
*käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

Tervetuloa!

***

Vaalikokouksen esityslista

Kokousaika:     7.12.2018 klo 20
Kokouspaikka:   Domus Academica
Ylioppilaskamerat ry:n studio,
Hietaniemenkatu 14 A, kellarikerros
Helsinki

1. Kokouksen avaus
2. Kokouksen järjestäytyminen
3. Laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Työjärjestyksen hyväksyminen
5. Ilmoitusasiat
6. Hallituksen puheenjohtajan ja muiden jäsenten valinta kalenterivuodelle 2019
7. Toimihenkilöiden valinta kalenterivuodelle 2019
8. Yhden tai kahden toiminnantarkastajan ja heidän henkilökohtaisten
varatoiminnantarkastajien valinta kalenterivuodelle 2019
9. Muut esille tulevat asiat
10. Kokouksen päättäminen

Syysterveisin,
Irina Sytcheva
Puheenjohtaja


& Hallitus 2018
Ylioppilaskamerat ry


Posted in Uncategorized | Leave a comment

Tulostus

YOK:lla voi tulostaa mustavalko- ja värikuvia,

ja leikkauskin onnistuu pienellä leikkurilla.

***

WhatsApp Image 2018-11-12 at 18.37.03

 

Kuva: Anastasia

Teksti: Irina

 

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Siivoustalkoot

WhatsApp Image 2018-08-13 at 18.32.03

Hallituksen jäsenet pääsivät seinälle

WhatsApp Image 2018-08-13 at 18.15.24

Toimiston imurointi ja lattianpesu

***

Kuvat ja teksti: Irina

Posted in Uncategorized | Leave a comment