Archive for the ‘Näyttely’ Category

Sep. 8, 2009

Syyskuun alku toi mukanaan syksyiset säät ja YOK:n pitkään ja hartaasti valmistellun näyttelyn. Tai en osaa sanoa miten aikataulujen laita oli kunkin kuvaajan kohdalla, mutta näyttelyporukalla kokoonnuimme projektia pohtimaan jo hyvissä ajoin keväällä. Ja idea näyttelyn aiheestahan sai alkunsa jo YOK:n saunaillassa helmikuun lopulla!

Vaikka prosessimme on ajallisesti ollut pitkä, se ei ole järjestelyiden suhteen tuottanut kovin suurta vaivaa. Tilan varaus, hieman suunnittelua ja yhteisistä näkemyksistä sopimista ja suurin vastuu jääkin kuvaajien harteille: Mitä näyttelyyn todella tulee katseltavaksi?

13 kuvaajaa valmisti elokuun loppuun mennessä yhteensä 16 kuvaparia aiheesta “Vastakohdat”. 30×40 kuvat pohjustettiin kapa-levylle ja ne ovat koko syyskuun ajan esillä Vanhan Ylioppilastalon Kuppilan seinillä. Mutta se, miten tähän tilanteeseen päädyttiin, vaatii hieman selvennystä.

Näyttelyn avajaiset järjestettiin sovitusti ja onnistuneesti 1.9. klo 18 mutta kuten alla olevasta kuvasta näkyy, ei paikkana suinkaan ollut Vanhan Ylioppilastalon Kuppila vaan pieni järjestötila HYY:n Uuden Ylioppilastalon B-rapussa. Syynä äkilliseen ja odottamattomaan muutokseen oli ikävä tuplabuukkaus Vanhan Ylioppilastalon taholta. Näyttelymme oli kyllä tervetullut koristamaan kahvilan seiniä, mutta avajaiset varaanamamme päivänä eivät käyneet päinsä. Ja tämän kuulimme harmiksemme vasta avajaispäivän aamuna. Mutta koska olisi ollut sääli jättää suurella tunteella, tuskalla ja luovuudella kokoon saatetut näyttelykuvamme esittelemättä ja avajaisiin hankitut juomatarjoilut nauttimatta, siirryimme B-suunnitelmaan, B-rappuun.

IMG_7851-1

HYY:n kokoustilaan nopeasti raivattu näyttelytila palveli galleriakäytössä silminnähden hyvin. Oli tungosta, puheensorinaa ja aina joku seisoi kuvien edessä niin ettei niitä päässyt aivan esteettä katselemaan. Onnistuneita avajaisisa seuranneena päivänä kuvat lopulta ripustettiin Kuppilan seinille ja tähän mennessä ainakin yliopiston Avajaiskarnevaalien iltabileiden opiskelijayleisö on niitä voinut ihailla. Ja tarina jatkukoon.

Tuhannesti kiitoksia kaikille näyttelyyn ja sen toteuttamuiseen osallistuneille: Kuvaajat, näyttelyvastaava, Kuppilan henkilökunta, HYY:n järjestöpalvelut, omaiset, ystävät ja tuttavat. Kiitos avajaisyleisö ja kaikki projektimme takia stressanneet, roudanneet, yllättyneet ja äärimmäisiin suorituksiin venyneet. Ja niin varmasti kuin talvi seuraa syksyä ja kevät talvea, kootaan YOK:n jäsenten kuvia taas ensi kaudella näyttelyksi. Oletko sinä silloin mukana?

IMG_7852

Posted by Ylioppilaskamerat in Illanvietto, Näyttely, Näyttelyt, Näyttelyvinkit, Tapahtumat, Valokuvaus | No Comments

Apr. 23, 2009

Kevään kurssiohjelmassa vielä vedostuskurssi, järjestelmäkamerakurssi ja Polaroid-kurssi. Vedostuskurssi jäsenille 5 eur, muut jäsenille maksuttomia!

18.5. klo 18:15 hallituksen kokous (avoin kaikille jäsenille), jonka jälkeen näyttelyprojektin tapaaminen. Tapaamiseen kannattaa tuoda jo omia kuvia joita haluaisi mukaan näyttelyyn, teemanahan on ‘vastakohdat’ kuvaparien muodossa. Tapaamisessa päätetään muun muassa kuvien esillepanon toteutustapa.

Piknik&saunailta 10.6. Edellisellä kerralla aurinko paistoi ja eväitä oli riittävästi. Saman lupaamme toteuttaa tänäkin vuonna.

Katso ajankohdat ja lisätiedot etusivulta http://www.ylioppilaskamerat.fi/

Posted by Ylioppilaskamerat in Kurssit, Näyttely, Tapahtumat, kokoukset | No Comments